Itämainen pitkäkarva tunnettiin aiemmin nimellä javaneesi. Kaunis ja elegantti itämainen pitkäkarva kuuluu kategoriaan IV. Se on siis puolipitkäkarvainen muunnos itämaisesta kissasta.
FIFe hyväksyi Itämaisen pitkäkarvan vuonna 1985. Mutta ensimmäinen Itämainen pitkäkarva tuotiin Suomeen vasta vuonna 1990. Ensimmäinen hopea itämainen pitkäkarva saapui Suomeen vuonna 2004.
Luonteeltaan itämainen pitkäkarva on juttelevainen, seurallinen ja aktiivinen perheensä kesken. Rotu tulee loistavasti toimeen lasten, muiden kissojen ja koirienkin kanssa. Se rakastaa huomiota ja viihtyy sylissä. Sosiaalisen luonteensa vuoksi se yleensä tarvitsee paljon seuraa ja eläinystävä ei ole sille huono vaihtoehto.
Ulkomuodoltaan eli tyypiltään itämainen pitkäkarva on kevytrakenteinen ja sulavalinjainen. Jalat ovat sirot ja korkeat, vartalo pitkä ja putkimainen. Pää on kiilamainen, profiili suora. Korvat ovat suuret ja avoimet. Mantelin muotoiset, loistavan vihreät silmät ovat vinosti sijoittuneet. Turkki on silkkimäinen ja vartalonmyötäinen sekä erittäin helppohoitoinen. Kaulurissa, hännässä ja "pöksyissä" on pitempi karva. Itämaisen pitkäkarvan ja itämaisen lyhytkarvan erottaa toisistaan vain turkin pituus. Värit ja kuviot ovat samat kuin itämaisella lyhytkarvalla.
Variantit ovat tärkeä osa itämaisen pitkäkarvan kasvatuksessa koska pitkäkarvojen kanta Suomessa on vielä melko pieni. Variantti on itämaisen pitkäkarvan ja lyhytkarvan jälkeläinen joka kantaa perimässään pitkäkarvageeniä. Ne ovat rotupuhtaita, rekisterikirjallisia ja ne voivat osallistua kissanäyttelyihin ja myös pärjätä niissä. Rotumääritelmissä sekä näyttelyissä variantti on samalla viivalla lyhytkarvojen kanssa. Varianttia ei saa kuitenkaan käyttää lyhytkarvakasvatukseen, ne on tarkoitettu ainoastaan lisäämään geenikantaa pitkäkarvakasvatuksessa. |
 |
|
